Haluan jakaa kanssanne sattumuksen viime kesän reililtä. Minulla on Canonin perusjärkkäri, jota kuljetan kainalossani aina kuin vain suinkin. Olin Brysselissä ja tapasin nuoren ranskalaispojan, jonka kanssa seikkailimme yhden päivän. Kipusimme sitten iltapäivän helteessä erään kymmenkerroksisen parkkitalon katolle ottamaan valokuvia. Istuin parkkitalon katon reunalla, linssinsuojus sylissäni ja nojasin ristikkoon ottaakseni tätä kuvaa:
No silloin se linssinsuojus tietenkin putosi, eikä sitä enää löytynyt.
Matkustin puolitoista viikkoa ilman linssinsuojusta. Se oli melko hazardia, varsinkin kun kadut olivat pölyisiä heinäkuun helteestä ja linssi tuppasi vähän väliä olemaan ihan harmaa. Saavuin sitten viimein Madridiin ja näin kulmassa elektroniikkaliikkeen. Kipaisin sisään kysyäkseni, että olisiko heillä linssinsuojuksia. Myyjä vastasi ykskantaan, että ei. No yritin kohteliaasti tiedustella, että sattuisiko hän tietämään, että mistä muualta minun kannattaisi yrittää. Hän vain tokaisi, että odota hetki ja hävisi jonnekin takahuoneeseen. Pööpöilin hetken siinä keskellä liikettä tietämättä, että mitä tehdä.
Mies tuli takaisin linssinsuojus kädessään, hän napsautti sen paikalleen ja sanoi, että "siinä on". Katsoin silmät suurina miestä, että mistä se moisen linssinsuojuksen taikoi ja kysyessäni, että mitä olen velkaa, viittasi myyjä kintaalla ja sanoi, että ei mitään. Hämmennykseni nauratti häntä hieman. Kiitin ja lähdin ja ulkona kerroin matkaseuralaiselleni, mitä oli käynyt. Tuosta hetkestä on peräisin tämä kuva:
Kyllä ihmiset on vaan ihania, kun niille antaa siiihen mahdollisuuden!
Ja vastedes pidän suojuksesta pikkuisen parempaa huolta...
Ps. Mitkä perusturistin elkeet? Vesipullo kainalossa, paita auringonpolttamien välttämiseksi ja kirkkovierailuja varten, huivi päässä loputonta kaupungilla tallaamista varten, ettei pää kuumu liiaksi.
No silloin se linssinsuojus tietenkin putosi, eikä sitä enää löytynyt.
Matkustin puolitoista viikkoa ilman linssinsuojusta. Se oli melko hazardia, varsinkin kun kadut olivat pölyisiä heinäkuun helteestä ja linssi tuppasi vähän väliä olemaan ihan harmaa. Saavuin sitten viimein Madridiin ja näin kulmassa elektroniikkaliikkeen. Kipaisin sisään kysyäkseni, että olisiko heillä linssinsuojuksia. Myyjä vastasi ykskantaan, että ei. No yritin kohteliaasti tiedustella, että sattuisiko hän tietämään, että mistä muualta minun kannattaisi yrittää. Hän vain tokaisi, että odota hetki ja hävisi jonnekin takahuoneeseen. Pööpöilin hetken siinä keskellä liikettä tietämättä, että mitä tehdä.
Mies tuli takaisin linssinsuojus kädessään, hän napsautti sen paikalleen ja sanoi, että "siinä on". Katsoin silmät suurina miestä, että mistä se moisen linssinsuojuksen taikoi ja kysyessäni, että mitä olen velkaa, viittasi myyjä kintaalla ja sanoi, että ei mitään. Hämmennykseni nauratti häntä hieman. Kiitin ja lähdin ja ulkona kerroin matkaseuralaiselleni, mitä oli käynyt. Tuosta hetkestä on peräisin tämä kuva:
Kyllä ihmiset on vaan ihania, kun niille antaa siiihen mahdollisuuden!
Ja vastedes pidän suojuksesta pikkuisen parempaa huolta...
Ps. Mitkä perusturistin elkeet? Vesipullo kainalossa, paita auringonpolttamien välttämiseksi ja kirkkovierailuja varten, huivi päässä loputonta kaupungilla tallaamista varten, ettei pää kuumu liiaksi.
