Thaimaa on ikäänkuin varasijalla ja ykkösvaihtoehtona on Jamaika.
Jamaika kuulostaa kyllä jännän eksoottiselta suomalaisittain. Dominikaaniseen tasavaltaan Suomesta matkustetaan ja Kuubaan, mutta jostain syystä ei juurikaan Jamaikalle. Esim. suomalaisista matkabloggaajista en muista kenenkään kirjoitelleen viime aikoina Jamaikasta.
Thaimaa on aina hyvä varavaihtoehto jos ei muuta keksi

.
Itselläni matkakohteet ovat päättämättä tammi-toukokuulle 2015, mutta matkallaolo kyseisenä aikana on päätettynä. Seuraavan kohteen päätän vasta joulukuussa.
Tällä hetkellä tuntuu todennäköisimmältä ensin 2-3 kk reissu Gran Canarialle tai Thaimaahan/Thaimaan naapurimaihin. Harkinnassa ollut Etelä-Afrikan Kapkaupunki on toistaiseksi poissa harkinnasta, koska sinne ei ole näkynyt edullisia lentoja.
Keväällä sitten taas käynti Suomessa ja alustavana suunnitelmana on automatka Balkanin maita kierrellen.