Kokeneillakin matkailijoilla tavarat lähtevät varkaiden matkaan

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23.11.2010
Viestit
1572
Sijainti
Nokia
Matka Maailman Ympäri -blogi kertoo 6.11.2010 Kolumbiassa sattuneesta ryöstöstä:

Olimme astuneet Bogotassa ykkösluokan bussin sisälle ja tarkoituksenamme oli matkustaa Kolumbian pääturistikaupunkiin, Cartagenaan, Karibian meren rannikolle. Bussin sisällä matkalippuja tarkastanut ja matkustajia opastanut mieshenkilö onnistui huijaamaan meitä laskemaan laukkumme käsistämme noin minuutiksi turvatarkastukseen vedoten ja siinä se virhe tapahtui. Laukku ja valehenkilö olivat poissa ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Huvittavaahan asiassa on lisäksi se, että koko juttu tallentui videolle bussin turvajärjestelmiin ja ettei kyseisiin busseihin edes pitäisi päästä ketään ilman lippuja, koska ennen bussia on ainakin kahdet eri turvatarkastukset, mutta niin vain kaikki pääsi tapahtumaan. Olimme saaneet ikävän muistutuksen: Älä koskaan irrota otetta laukustasi; edes lentokenttämaisten turvatarkastusten jälkeen suljetussa tilassa, jossa ei ole paljoa ihmisiä ja jossa on lisäksi videovalvonta. Älä koskaan!

IL:n Sata maata -blogissa 10.9.2010 Merja Mähkä kertoo kuinka pyylevät naiset ryöstivät hänet Argentiinassa:

Olin kävelemässä kohti hostellia, kun kaksi keski-ikäistä, siistiä, muodokasta naista tuli koputtamaan olkapäähäni. Rinkkani päällä ja farkuillani oli vihreää kuraa. Jälkeenpäin tajusin, että mönjää oli niin paljon, että varoituskellojen olisi pitänyt soida. Vaan ei.

Naiset alkoivat putsata mönjää. Laskin päiväreppuni sekunniksi maahan. Sen jälkeen en enää nähnyt sitä.

Huomasin pian, että laukku oli kadonnut. En tajunnut heti epäillä naisia ja aloin katsella epätoivoisesti ympärilleni. Naiset hävisivät. Laukun oli kai vienyt heidän apurinsa.

Itselläni ei ole kokonaisia reppuja varastettu, mutta Meksikon Cancunissa minulta varastettin kamera paikallisbussissa. Hämärästi muistan, että kamera olisi ollut vyölaukussa, itse varkauden huomasin vasta bussista poistuttuani. Pietarissa minulta varastettiin lompakko farkkujen etutaskusta pääkatu Nevski Prospektilla, ryöstäjä teeskenteli mykkää ja pääsi yllättämään.
 
Liittynyt
30.12.2010
Viestit
15
Sijainti
Länsi-suomi
Jossain vaiheessa pitkässäjuoksussa se nakki napsahtaa ja tavara vaihtaa omistajaa vikkelästi, mutta varmasti!
Ei ole osunut kyrsä kohdalle, joskin "vähemmän rehdinnäköinen jonkun maan alkuasukas" on silmäillyt sillai sopivasti, kopkop kumminkin!
Aasiassa ehkä hieman vähemmän vääntöjä...
 

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23.11.2010
Viestit
1572
Sijainti
Nokia
Nomadic Matt on matkkustellut jatkuvasti ympäri maailmaa vuosikaudet, mutta onnistui kadottamaan passinsa hiljattain. Hän unohti passinsa lentokoneeseen eikä passia enää löytynyt, vaikka huomasi unohtumisen pian. Tosi järkevää laittaa passi lentokoneessa istuintaskuun ;)
 

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23.11.2010
Viestit
1572
Sijainti
Nokia
Bali update

Mungolifen Annalta varastettiin Balilla käsilaukku kaksi skootteria vierekkäin -taktiikalla. Itsellenikin on käynyt vastaavanlainen tapaus Thaimaan Phuket Townissa, mutta varkaat saivat minulta taskusta lompakon sijaan vain kartan.
 
T

Turisti X

Mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän on luonnollisesti tilanteita, joissa saattaa joutua rikoksen uhriksi matkoilla. Eihän kukaan tosiaan pysty olemaan 100 % varuillaan joka sekunti. Varovaisella toiminnalla ja tavaroiden sijoittelulla voi onneksi minimoida todennäköisyyttä menettää jotain erityisen tärkeää, mutta tuuria vaatii ettei varkaat koskaan veisi mitään.

En malta olla vähän nipottamatta terminologiasta noiden blogikertomusten suhteen: Jos ihminen huijataan jättämään jotain hetkeksi valvonnastaan ja omaisuus sitten katoaa siinä silmänräpäyksessä, niin kyse ei ole ryöstämisestä. Ryöstöön sisältyy aina vähintään jonkinlaista väkivallan käyttöä tai sillä uhkaamista. Enkä nyt missään nimessä tarkoita vähätellä "tavallisesta" varkaudesta aiheutuvia vahinkoja saati henkistä kuormitusta. On vain hyvä muistaa, että ryöstö on muutakin kuin omaisuusrikos, ja siksi esim. ryöstöjen yleisyydestä varoittaviin viranomaistiedotteisiin kannattaa suhtautua astetta vakavammin kuin varoituksiin taskuvarkaista.
 
Top Bottom