(Testataan matkakertomuksien esiintuloa, tämä on pitkähkö kirjoitukseni jo poistuneelta Paikka Auringossa sivustolta)
Kalamiehenkin Sir Lanka, Beruwela hotelli Eden ResortSpa ****
Lento lähti suhteellisen ajallaan ja jäin odottamaan miten välilaskun paikka Ahmadabad oli kehittynyt viimenäkemältä. Netistä olinkin jo saanut hieman ensimakua siitä että paika olisi täysin muuttunut siitä ”kaatopaikasta” joka se vielä muutama vuosi sitten oli. Olihan se täysin muuttunut. Aivan nykyaikainen siisti paikka. Tosin turvatarkastukset olivat ennallaan eli kaikki tutkittiin sekä ensin metallipaljastimen lävitse kulkiessa että vielä käsitutkaimella tutkittaessa.
Colombon kentällä suoriuduimme suhteellisen nopeasti odottavaan linja-autoon. Sitten tuntui matka kestävän ja kestävän. Liikenne oli aika kaaottista, liikenteen seassa pyöri tuktukeja eli mopotakseja, moottoripyöriä ja olipahan seassa jopa joitakin härkien vetämiä vaunujakin. Matkanopeudeksi muosotui näinollen noin. 30 km tuntivauhtia joten matka hotelliin tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Olisikohan ollut vajaa neljä tuntia. Aivan varmasti en itse tuonne autolla lähtisi kurvailemaan.
Itse hotelli oli asiallisen tuntuinen, tosin ikä näkyi jo rakenteissa ja avainkin oli tyypillistä isoa normaalia avainta joka kaikenlisäksi oli istutettu melkein puoli kiloa painavaan avaimenperään. Huoneistona meillä oli superior-huone joka tarkoitti alakerrassa olevaa huoneistoa jossa oli oma laatoitettu patio jonka edessä vielä nurmikenttää jossa omat aurinkotuolit. Hyvä valinta, suosittelen.
All Inclusiveä meillä ei ollut enkä oikeastaan moista ainakaan tässä hotellissa suosittele. Hintahan on suorastaan järkyttävä 560 € /nenä. Meillä oli sitten vain aamupala joka oli kyllä ihan ok. Muut ruokailut kävimme hoitamassa lähistöllä olevissa eri ravintoloissa joista yhdestäkään ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Normaali ruokailu noissa lähiravintoloissa oli hintatasoltaan ruokajuomineen 20 -30 € kahdelta. Kalaruokaa löytyi moneen makuun samoin kuin broileria ja possua. Ainoa hieman ei niin kehuttavaa oli naudanlihasta valmistetut ateria. Olivat pirun sitkeitä mutta onneksi niitä ei tarvinnut kahta enempää syödä.
Usein kävelimme läheiseen kauppakeskittymään, noin parin kilometrin päähän vaikka tuktuk mopotaksilla hintaa moiselle ajelulle ei kertynyt kuin parisen euroa. Todella edullista. Suosittelen tuktukin käyttöä ainakin iltaisin sillä mitään katuvaloja ei ollut ja kaikenlisäksi tienreunusta oli kapea ja yllätyksiä voinee aiheuttaa avonaiset betonista tehnyt avo-ojat tien vierustoilla. Itse käytinkin kotoa mukaani ottamaa heijastinliivä ja taskulamppua aina kun olimme iltaisin kävellen liikkeellä.
Muutama esimerkki hinnoista. Paikallinen olut 0.33 l 1€ Olut 0,7 l 1,50 € (vain viinikaupoista)
Coca cola tölkki 0,5 l = 0,70 € Coca cola pullo 1,5 l = 1,20 € pulloitettu vesi 5 l = 1€ Ruokailu paikallisessa pikkuruokalassa virvoitusjuomineen parisen euroa. Jäätelöpuikot 0,30 -0,70 €
Vielä täytyy erikseen antaa kiitoksia aivan mahtaville oppaille. Tietoa löytyi mukavasti jutellen oli sitten kysymyksessä paikallinen historia tai erilaiset luonnossa tavatut eläimet/linnut.
….. Eikä sitten kalojen perässä juoksenteluakaan unohdettu....
Harmistuneena katselin muuten kaunista hiekkarantaa joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Aika kirkasta vettä ja muutenkin ihan kaunista maisemaa mutta ei oikein totutun tuntuiselta kalastuspaikasta vaikuttanut. Oli vähän kuin Yyterin tai Kalajoen hietikoilta olisi rannaltaonkimista pyrkinyt harjoittamaan. Kalamiehiäkään ei näkynyt.
Mutta sitten.. Vaimo tuli ensimmäiseltä aamuiselta juoksulenkintään ja kertoi nähneensä kalamiehiä siellä runsaan kilometrin päässä hotellistamme. Siitä paikasta uistinlaatikko reppuun, virveli käteen ja matkaan. Paikalle päästyäni siellä olikin muutama paikallinen kaloja narraamassa. Vain yksi heitteli uistinta lopuilla olikin sitten pohja-onki käytössä.
Kokeilin siinä sitten ensin jigiä uittaa ja sen sainkin aivan pohjia pitkin vedettyä sillä merenpohjakin oli aivan pelkkää hiekkaa. Kun toivottua tulosta ei tullut niin sitten Samin kevennetty sai peliaikaa. Turhaan, aivan turhaan siellä kaloja sain narrata. Eipä tuntunut paikallisillakaan mitään kalojen saannilla juhlimista olevan. Sitten saimme katsella kuinka pohja-onkijalla vapa tärähti ja tulihan sieltä ihan oikea kalakin meidän muiden katseltavaksi. Painoa vajaa parisen kiloa ja ulkonäkö muistutti toutainta, tosin väritys oli ruskea. Siihen se meidän kaikkien kalastajien saalis sitten jäikin.
Olin jo kotona netissä katsellut mahdollisia kalapaikkoja. Muutaman kilometrin päässä olisi aallonmurtaja jossa varmaan olisi kalapaikkojakin. Matkaa sinne olisi tosin liikaa kun tuo jalka ei oikein nykyään tunnu soveltuvan kuin reilun kilometrin kävelyyn. Siispä paikallisen ”taksin”, eli tuktukin nappasin hotellin edestä ja sillä aallonmurtajalle.
Siellä olikin pari kalamiestä jo onkimassa joten sekaan vain. Jälleen ensin jigi pyytämään. Tyhjää....Paikallinen katseli onkimistani ja antoi sitten minulle kalanpaloja syötiksi. Kun en kehdannut pumminakaan olla niin annoin kalamiehelle (pyytämättä) muutaman dollarin. Saaliina hänellä oli muutama ahvenen kokoinen kala. Ei oikein minulta kalastus täälläkään tuntunut luonaavan, tyhjää sain pyytää. Eipä silti, ei täälläkään muillakaan mitään Pietarin kalansaaliista tuntunut tulevan.
Kertoivat että iltaisin kalantulo olisi huomattavasti parempaa mutta enpä taida tänne illan pimetessä tulla kun mitään valaistusta ei ole, joten aika uhkarohkeaa siellä olisi kivikossa/aallokossa seikkailla. Kaiken lisäksi varoitti kalamies jättämään reppua valvomatta.
Sitten peruutti jokin kuorma-auto sinne muutaman kymmenen metrin päähän. Samassa alkoi kuulua aika mäiske vedestä. Taisi olla joko teurastamon tai kalaliikkeen auto joka tyhjensi kuormansa sinne meidän viereemme. Paikalliset ”lokapojat” taisivat olla asialla. Vesikin muuttui täysin verensekaiseksi. Kalalokkeja lensi parveittain sinne saaliinjakoon. Eipä tuolla muuten mitään ihmeempää sotkua saisi sillä rantakivikko oli aivan täynnä taskurapuja jotka pikapikaa olisivat tuonkin kuorman laittaneet suuhunsa, mutta... heittelivät sinne mereen myöskin jätteitä avonaisissa muovisäkeissä jotka sitten jäivät sinne lillumaan.
Hieman rupesi paikka jopa lemuamaan joten katsoin että nyt tämä kalapaikka on kokeiltu. Kävelin hetken matkaa ja nappasin tuktukin jolla päristelin hotelliin.
Seuraavaksi sitten piti kokeilla josko joella olisi kaloja. Ennen lähtöä olinkin jo ”kartoittanut” noita kalapaikkoja ja muutama kilometri eteläänpäin olisi aika makean näköinen paikka jossa joen ylitse menisi silta. Lähdin sitten sinne kävelemään katsastaen ensin lähitöllä olevan joen mahdollisuudet. Ei oikein hyvältä näyttänyt joten eteenpäin. Aivan pikkujoen vieressä oli pieni putiikki jonka omistaja tuli juttelemaan nähdessäni onkivarustukseni. Keroi että hänellä on vene siellä sillan lähistöllä joten jos kiinnostaisi joella onkiminen niin voitaisiin sinne sitten huomenna aamulla lähteä. Kysyin mitä moinen maksaisi ja hinta (20 euroa) tuntui todella sopivalta. Soveimme että huomenna sitten sinne joelle.
Nappasin jälleen tuktukin ja suunnistin aluperin ajattelemaani paikkaan sillanpieleen. Paikka vaikutti ihan sopivalta.
Kävelin sitten alas kivikkoon. Ensin jälleen jigi pyytämään...varmaan ei tarvitsisi sanoa että turhaan. Sitten kokeilin pikkulippaa joka sai kiven saaliikseen ja sinne se jäikin. Kevennetty uistinkaan ei tuottanut tulosta joten laitoin seuraavaksi perhon heittopainolla varustettuna pyytämään. Paikallinen asukas tuli siihen ja jälleen sama neuvo. Illalla, illalla täältä kalaa saa. Varoitti sitten vielä että nämä kivet, joiden päällä istuin, eivät kovinkaan tukevasti ole joten sortumisvaara on aika suuri. No, tuon olin kyllä jo huomannutkin.
Käväisin sitten pari koulupoikaakin touhuani seuraamassa. Ikävä kyllä mitään järisyttävää kalantuloa ei heille ollut näyttää, joten tyhjänpyytäminen sai jatkoa. Lähdin sitten kävelemään pois kun huomasin paikallisen kalamiehen sinne ilmestyvän. Veneellä oli liikenteessä mutta sen ajan kuin seurasin ei kaloja tullut.
Nappasin jälleen tuk tukin ja ajattelin että ehkä huomenna.
Aamulla varhain sitten laukkukauppiaan luokse josta matka jatkoi Maican kotiin. Siellä sitten ensin juotiin teetä, juteltiin niitä näitä ja katseltiin valokuvia. Rantaan mentyämme huomasin että ”vene” ei oikein ollut sen laatuinen kuin olin kuvitellut. Ei silti, ei minua tuollainenkaan ”vene” mitenkään haitannut, mukava siinä keskellä oli istua. ”Venehän” oli kahdesta pontoonista tehty jossa keskellä oli sitten lautantapainen isuinosasto.
Vieherasiasta sitten valikoitui meille molemmille jigit käyttöön. Olin ottanut mukaani molemmat kalastussetit joten meille kahdelle olikin sitten pyyntivälineet, yhden hoitaessa veneen melomisen. Kolmisen tuntia siellä pommitimme joensuistoa ja tulos oli ”taattua” laatua, ei nypyäkään. Kyllä siellä silti kalaa olisi ollut, omin silmin tuli nähtyä miten jokin minulle outo iso lintu sieltä kalan nappasi kynsiinsä. Olihan siellä joen suistossa sitten oikein ...pienoinen kahvila, aalloilla keinuva..... Oli ninittäin jokin paikallinen yrittäjä lastannut veneensä juomilla ja pikkupurtavalla ja ankkuroinut sen sinne väylän viereen.
Matkasimme sitten mangrove rämeikköön. Siellä tuli sitten pongattua muutama kaimaani sekä yksi lähes kolmemetrinen krokotiili. Ei taitaisi oikein uimapaikkana olla suosiossa. Mietein miten paksua siimaa lainkaan pitäisikään olla josko tuollainen uistimeen kävisi. Annoin sitten veneen soutajalle lähtiessäni kunnon nipun paikallisia seteleitä, varmaan hänellä on niille todella käyttöä.
Vaimo kertoi jälleen kalamiehiä nähneensä, nyt aivan hotellin edustalla. Pikapikaa sinne joukkoon tummaan. Jigiä tietenkin jälleen ensin kaloille tarjosin mutta onneksi yksi paikallinen näytti minulle että katkarapu olisi se ainoa oikea syötti. Antoi sitten minulle muutaman katkaravun joten pääsin sitten oikein tositoimiin. Oli saanut jo parisen kappaletta barracuda kalaa joten kyllä niitä siellä juuri nyt olisi. Annoin kalamiehelle pari dollaria ja varmaan olimme molemmat kauppaan tyytyväisiä. Varoitteli kahlaamaan kovin syvälle, eikä syyttä. Aallokko oli aika korkeaa ja rannalla oli varoitukset voimakkaasta merivirrasta. Virtaus olikin sitä luokkaa että tuntui kuin olisi ollut koskella kalassa mutta tässä tapauksessa virta olisi vienyt avomerelle.
Hetken päästä vapani niiasikin oikein syvään. Vihdoinkin kala oli kiinni. Mikään tonnikala ei tuntunut olevan mutta ei nyt mikään särkikään. Väsyttelin ensimmäistä kalaani ja ei varmaan tarvitse edes sanoa miten tyytyväinen olotilani oli. Sain kalan sitten vedetyksi hietikolle ja katselin outoa ilmestystä. Manta se on, sanoi kalakaveri, Upul nimeltään. Rausku taitaisi olla oikeampi nimitys. Jees jees nyt on sitten kuparinen rikki joten tästä se alkaa.
Annoin kalan Upulille ja jatkoin nyt sitten aivan eri mielellä paikan pommittamisen. Vartin kuluttua paukahti jo huomattavasti vauraampi kala kiinni. Tätä iloa kesti vain kymmenisen sekuntia kunnes.... siima poikki. Eipä tuosta mitään tuhkaa tarvinnut päälle sirotella eikä vaatteita repiä, mutta päätin sitten että illalla hotellishuoneessa teen itselleni muutaman kunnon perukkeen, valmiiksi, mukanani olevasti perukelangasta. Vaimokin käväisi siinä rannalla ja sanoinkin hänelle että hakee mukaan ottamani keittiöveitset ja annoin ne sitten Upulille. Itselläni on tapana ”kierrättää” kaikki itselleni tarpeettomaksi jääneitä tavaroita, kuten nyt tässä tapauksessakin, kun vaimo oli ostanut uuden sarjan keittiöveitsiä joten vanhan sarjan olin ottanut mukaani.
Seuraavana päivänä sitten lähikaupungista ostoksilla ollessamme käväisin kalakauppiaan juttusilla ja ostin pienen rasiallisen noita katkarapuja. Nyt kun olin jo hieman jyvällä miten täällä pitää kalastaa niin olihan se hyvä olla omavarainen. Illalla sitten olinkin jo jälleen meren rannassa kalastamassa.
Turhaan en ollutkaan sillä jälleen tuli rausku saaliiksi. Nyt olikin jo hieman vauraampi ja voimakkaampi. Sain kuitenkin kalan hietikolle mutta valokuvaa en siitä saanut. Varusteenani kun olikin vain virveli, uimahousut jalassa ja pieni pussi syöttejä varten joten kameraa ei sitten mihinkään saanut sopimaan. En tiedä onko ko kala myrkyllinen mutta jokatapauksessa Upul joka siihen, tuli katkaisin ensitöikseen rauskulta piikin sieltä ”hännästä” Syötävä se varmaan kuitenkin oli koska otti kalan mukaansa.
Juteltiin kalastamisesta ja kertoi että hänen veljellään olisi moottorivene jolla voitaisiin lähteä seuraavana päivänä joensuistoon kalaan. Kaloja, isojakin, siellä olisi ja hänellä olisi tiedossa laguuni jossa ei oikein muita kalamiehiä olisi. Kysyin mitä moinen hupi maksaisi ja hinnaksi saatiin sitten sovituksi 30 euroa. Ei paha, sillä rannalla olevat veneet pyysivät neljän tunnin ”tripistä” 50 -80 euroa.
Aamusella sitten kävelin rantaan josta jatkoimme matkaa tuktukilla veljen kotitaloon. Siellä sitten paikalliseen tapaan ensin juotiin teetä ja vasta sitten jatkoimme matkaa venevalkaan. Mukaan lähtikin sitten vielä pari muutakin kalamiestä joten meitä oli sitten veneessä viitisen ukkoa. Taisi ”pojilla” olla muutakin kuin kalastus mielessä sillä matkalla piti poiketa rantaravintolan kautta ja mukaan tuntui tarttuvan paikallista ”nautintoainetta” arrakkia. Menomatkalla kokeilin josko Par:n vaappu saisi kalat kiinostumaan ja vedein sitä sitten veneen perässä. Ei maittanut paikallisille kaloille.
Ajoimme sitten joen suistoalueeseen jossa laitettiin toisenlaiset kalastusvehkeet pyyntiin. No, pitihän se oikeastaan arvata että mitään jättikaloja ei oikeastaan oltukaan hakemassa sillä syötiksi laitettiin pieniä katkarapuja ja tapsisiimana oli aika ohutta monofiiliä. Saaliiksi tulikin sitten odotusten mukaisesti särjen kokoisia kaloja. Pikkuveli,Upul, naukkaili toisen kalamiehen kanssa arrakkia jota minäkin yhden pienen paukun verran maistoin. No juotavaa se oli mutta ei nyt mitään ihmeempää makunautintoa aiheuttanut. Upul tarjosi lisää Arrakkia johon sanoin nein nein josta sitten isoveli kyselemään osaanko saksaa. Sanoin että en yhtään ja jatkoin hymyillen että vaimoni puhuu saksaa ja englantia mutta minä osaan vain hyvin, hyvin heikosti englantia. Sinänsä hieman hymyilyttävää että vaimo viettää aikaa huomattavasti enemmän hotellin ympäristössä ja minä tällä hyvin heikolla englannin kielen osaamisellani kuljeskelin vähän siellä sun täällä.
Tulipahan siihen viereen oikein ammattikalastakin jolta pojat ostivat, ikäänkuin alibiksi itselleen, viitisen kalaa. Kauniita, ison ahvenen kokoisia kaloja ne olivat eikä hintakaan päätä pakottanut. Koko satsi maksoi 0,75 € joten ei tuo ammattikalastus sielläkään kovinkaa hyvää elintasoa antane.
Muutaman tunnin kuluttua päätettiin ajaa takaisin ja mukani olleesta gps: tä katsotuani sanoinkin että tuohon minun hotelliini ei olekaan kuin muutama sata metriä joten koukataan sinne ja taidankin sitten jäädä siellä pois kyydistä. Ei, ei, älä vielä jää pois sillä nyt mennään sitten sinne minun varmaan kalapaikkaani sanoi Upul. Ajoimme sitten joen yläjuoksulle, joen tullessa aikalailla kapeaksi uomaksi.
Siellä sitten heti veneen ankkuroituamme sain ensimmäisen kalan pyydystetyksi. Taisi olla jokin hyvänmakuinen kala sillä vanhempi velipojista tuntui sitä hyvin paljon arvostavan. Siinä sitten onniteltiin ja kala visusti talteen. Upulkin siitä riemastui, enkö minä sanonut että täällä niitä kaloja on. Saimmehan me sieltä sitten viitisen kalaa lisääkin kunnes sanoin että täytynee varmaan jo lopetella kun taitaa vaimo jo odottaa minua ja tuntuu tuo iltakin jo pimenevän.
Moottori käyntiin ja matkaan. Sitten tuli jotakin minulle täysin vieraaksi jäänyt kina veljeksien kesken. Veljeksien äänet nousivat ja kovenivat kunnes kumpikin huusi suoraa huutoa toisilleen. Meteli oli sitä luokkaa että tuntui kuin koko tienoo oli muista äänistä hiljentynyt. Yht´äkkiä Upul ryntäsi keulasta ohitseni isoveljen eteen posket punaisena. Isovelikin sitten sai punaa poskilleen ja..... eikun lyömiset käyntiin. Meno oli kuin pooohjalaisissa häissä, tosin mitään kättäpidempää ei ollut käytössä. Ei edes moottoria sammutettu kun veljekset mätki toisiaan turpaan. Vene tietetenkin vauhdillä mangrovepusikkoon ja tappelupukarit laidan yli veteen. Eipä vesi kylmää ollut eikä tunteita kovinkaan paljoa lauhduttanut sillä ottelu jatkoi vielä vedessäkin.
Nou proplem, sanoivat toiset minulle. No, en minä tuosta sen ihmeemmin hätkähtänytkään. Veljekset siinä sitten hieman rauhoittuivat ja vedettiin ”pojat” vedestä takaisin veneeseen. Vähän tuntui vielä olevan suukopua mutta matkaan kuitenkin päästiin. Tosin ”hieman” oli hommia saada vene takaisin uomaan, aika piukasti olimme rantautuneet mangroverämeikköön. Isoveli vielä herrmostuneena yritti väkisin moottorilla venettä kääntää, mutta eihän se mihinkään kääntynyt kun ankkuri oli lentänyt keulasta veteen ja juuttunut sinne puiden juuriin. Toisen veljeksen kännykkäni oli (onneksi) pudonnut veneen pohjalle hajoten muutamaan kappaleeseen, joten yritimme sitä sitten kasata alkuperäiseen muotoonsa. Nokialainen näkyi olevan.
Pirkutti, kun piti ottaa valokuvia noista aika omituisen näköisistä kaloista mutta enpä ruvennut kameraa enää esille kaivamaan. Vaimoväki oli meitä rannassa vastassa, olivat varmaan kuulleet veneessä käydyn ”keskustelun”. Hyvästelin isoveljen ja jatkoin Upulin kanssa matkaa. Upul siinä sitten puhumaan että tarvitsisi hieman rahaa jotta voisi huomiseksi hankkia kalansyöttejä. Ei, ei nyt mitään rahaa kun en edes tiedä tulenko huomenna kalaan. Arvasin kyllä että viinahammasta jäi hieman kolottamaan joten se siitä syöttien hankkimisesta. Upul jäi sitten sinne seisoskelemaan ja minä tallustelin iltapimeässä paljain jaloin kävellen hotelliin. Eipä taida ihan jokainen turisti moistakaan kokea.
Nyt kun tuo jokikalastuksin oli tullut koetuksi niin loppuajan sitten käytinkin vain merikalastukseen. Rannalla oli yksi viime reissussa mukana ollut ja ehdotti merelle menoa veljensä omistamalla veneellä. Kertoi vielä ettänyt olisi sitten vain kalastuksesta kysymys ja mitään juomista ei harrastettaisi. Kovin tuntuu hassulta että kaikilla rannallanotkuvilla on veli jolla on vene. Haittakohan tuo vaikka olisikin vain velipuoli tai kumminkaima, kunhan hinnoista sovitaan. Kolmen/neljän tunnin merikalastus tulisi maksamaan 30 euroa joten kättä päälle ja huomisaamuna merelle.
Aamulla sitten tallustelin rantaan ja sieltä veneeseen. Veneen nokka ei suuntautunutkaan merelle vaan joelle lähdettiin. No voihan perhana ajattelin itsekseni, kyllähän tämä joki on jo nähty. Haettiinkin vain ankkuri yhdestä toisesta veneestä ja sitten takaisin merellepäin. Matkalla pysättiin ja tiheähavaksella haavilla koukattiin syötiksi rannasta katkarapuja. Toivat pojat minulle sitten jonkilaisen isohkon kookoksen näköisen jota hieman kääntelin ja katseli. Avasin puukolla sitä hieman ja tuntui jotakin nestettä tulevan. Päätin varovsati maistaa miltä tuo maistuisi. Sylkäsin pois, näinhän sitä vatsatautia saa ihan oma-aloitteisesti itselleen. Pojat sanoivat että ihan hyvää kunhan keittää sen sisustan. Sitten ajoimme lähes hotellin edustalle hieman siinä olevan karikon edustalle ja rupesimme kalastamaan. Minulla ja venemiehellä oli heittovarustus ja eilinen kalakaveri Cimon, heitteli siimaa käsin.
Ei mennyt kummoistakaan aikaa kun jo oli kala venemiehen syötissä kiinni. Oli kuin kotimaan meritaimenta olisi ollut pyytämässä. Kala teki mahdottoman korkeita hyppyjä heti kun tarttui kiinni. Voimaakin tuntui olevan aivan riittävästi joten mitään suoraan veneeseen vetoa ei voinut ajatella. Kysyin mitä kaloja nuo ovat... Barracuda... Niitä ne ovat. Olin kyllä kuullut moisista kaloista mutta ennen en ollut edes nähnyt niitä. Kyllä olivat maineensa veroisia taistelijoita. Nuo kalat joita saimme painoivat parisen kiloa, ehkä hieman yli. Miltähän mahtaisi tuntua josko tuollainen kymppikiloinenki barracuda nappaisi, olisi siinä tekemistä.
Voi itku, kyllä harmitti kun en aiemmin tätäkään kalapaikkaa osannut etsiä. Olin kyllä kysellyt syvänmerenkalastuksen mahdollisuudesta mutta kun ketään toista kalamiestä en mukaani saanut niin yksin ei oikein arvannut merelle lähteä. Pyysivät 100 – 200 euroa reissusta ja kun en oikein arvannut luottaa siihen minkälaatuinen moinen reissu/vene olisi niin ei siksi ollut järkeä yksin venettä vuokrata. Olin oppaalle kyllä sanonut että mikäli löytyisi joku joka olisi halukas lähtemään syvänmerenkalastukseen niin minusta saisi kaverin ihan koska tahansa. Olihan opaskirjassakin maininta syvänmerenkalastuksen mahdollisuudesta mutta paikallinen agentti ei kuulemma sitä kuitenkaan itse järjestä. Olisihan se kokemus ollut mutta kyllähän tämäkin aivan loistavaa ajanvietettä oli.
Kaloja saimmekin sitten kymmenkunta, ja mukaan mahtui jopa kaksoistärppikin. Olihan loistava reissu kaiken vaivannäön jälkeen.
Rantaan tullessamme sovimme heti uudesta kalastusreissusta joten nyt tämä lomamatka oli juuri sitä mitä itse olinkin tältä reissulta odottanut.
Seuraavaan reissuun saimme sitten vielä yhden paikallisen kalamiehen mukaamme. Otin sitten mukaani molemmat virvelisetit joten paikalliset saivat vuorotellen sillä toisella onkia, venemiehellähän olikin virveli omasta takaa. Olin edellisellä reissulla kysellyt onko pojilla isompia koukkuja kun omani tuntuivat olevan liian pienikokoisia. Nyt sain sitten tarpeeksi järeän koukun joka oli lisäksi sidottu teräsperukkeeseen. Teräsperuke tosin oli hieman rispaantunut ja menihän se poikki kun kunnon kokoinen barracuda iski onkeeni. Hieman harmitti että en sitten laittanut sitä omaa perukettani siihen isompaan koukkuun. No, saahan sitä jossitella jos jossittelemaan alkaa.
Nyt olikin sitten useampia venekuntia siinä kalapaikassa ,en mitään kehu, mutta kyllä meidän veneemme niitä kaloja eniten sai. Juu, kyllä, sain jälleen ihan itsekin barracudan. Koska oli toiseksi viimenen lomapäiväni niin annoin kalastuksen lopuksi sille ilman virveliä kalastavalle mukavalle Cimonille oman settini. Shimano BX 8 000, jäykällä vetovavalla ja 200 metriä PP:tä 0.36 mm. paksuisena varustettuna, varmaan palvelee vielä hetken aikaa sillä kalastavaa.
Viimeisenä lomapäivänä, kun hotellista lähtö olisi jo kymmenen aikaan, vaimo meni vielä aamulla juoksulenkilleen. Oli siellä kilometrin päässä nähnyt kolme paikallista kalamiestä jotka olivat kyselleet lähteekö isäntä tänään kalalle. Juu, en nyt sentään niiiiin hyvää seuraa ollut vaan varmaan hieman oli ”pojilla” mielessä josko vielä saisi sponsorin kalareissulle.
Täytyy sanoa että nyt on sitten lomapaikka jonne aivan varmasti tahtoisin vielä uudelleen palata. Vielä kun löytäisi jonkin kalamiehen sinne kaveriksi niin johan aika menisi kuin siivillä. Vaimollekin sanoin että onhan se aivan sama ottaako sitä aurinkoa hotellin uima-altaan vieressä tai sitten siinä merellä.
Kalamiehenkin Sir Lanka, Beruwela hotelli Eden ResortSpa ****
Lento lähti suhteellisen ajallaan ja jäin odottamaan miten välilaskun paikka Ahmadabad oli kehittynyt viimenäkemältä. Netistä olinkin jo saanut hieman ensimakua siitä että paika olisi täysin muuttunut siitä ”kaatopaikasta” joka se vielä muutama vuosi sitten oli. Olihan se täysin muuttunut. Aivan nykyaikainen siisti paikka. Tosin turvatarkastukset olivat ennallaan eli kaikki tutkittiin sekä ensin metallipaljastimen lävitse kulkiessa että vielä käsitutkaimella tutkittaessa.
Colombon kentällä suoriuduimme suhteellisen nopeasti odottavaan linja-autoon. Sitten tuntui matka kestävän ja kestävän. Liikenne oli aika kaaottista, liikenteen seassa pyöri tuktukeja eli mopotakseja, moottoripyöriä ja olipahan seassa jopa joitakin härkien vetämiä vaunujakin. Matkanopeudeksi muosotui näinollen noin. 30 km tuntivauhtia joten matka hotelliin tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Olisikohan ollut vajaa neljä tuntia. Aivan varmasti en itse tuonne autolla lähtisi kurvailemaan.
Itse hotelli oli asiallisen tuntuinen, tosin ikä näkyi jo rakenteissa ja avainkin oli tyypillistä isoa normaalia avainta joka kaikenlisäksi oli istutettu melkein puoli kiloa painavaan avaimenperään. Huoneistona meillä oli superior-huone joka tarkoitti alakerrassa olevaa huoneistoa jossa oli oma laatoitettu patio jonka edessä vielä nurmikenttää jossa omat aurinkotuolit. Hyvä valinta, suosittelen.
All Inclusiveä meillä ei ollut enkä oikeastaan moista ainakaan tässä hotellissa suosittele. Hintahan on suorastaan järkyttävä 560 € /nenä. Meillä oli sitten vain aamupala joka oli kyllä ihan ok. Muut ruokailut kävimme hoitamassa lähistöllä olevissa eri ravintoloissa joista yhdestäkään ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Normaali ruokailu noissa lähiravintoloissa oli hintatasoltaan ruokajuomineen 20 -30 € kahdelta. Kalaruokaa löytyi moneen makuun samoin kuin broileria ja possua. Ainoa hieman ei niin kehuttavaa oli naudanlihasta valmistetut ateria. Olivat pirun sitkeitä mutta onneksi niitä ei tarvinnut kahta enempää syödä.
Usein kävelimme läheiseen kauppakeskittymään, noin parin kilometrin päähän vaikka tuktuk mopotaksilla hintaa moiselle ajelulle ei kertynyt kuin parisen euroa. Todella edullista. Suosittelen tuktukin käyttöä ainakin iltaisin sillä mitään katuvaloja ei ollut ja kaikenlisäksi tienreunusta oli kapea ja yllätyksiä voinee aiheuttaa avonaiset betonista tehnyt avo-ojat tien vierustoilla. Itse käytinkin kotoa mukaani ottamaa heijastinliivä ja taskulamppua aina kun olimme iltaisin kävellen liikkeellä.
Muutama esimerkki hinnoista. Paikallinen olut 0.33 l 1€ Olut 0,7 l 1,50 € (vain viinikaupoista)
Coca cola tölkki 0,5 l = 0,70 € Coca cola pullo 1,5 l = 1,20 € pulloitettu vesi 5 l = 1€ Ruokailu paikallisessa pikkuruokalassa virvoitusjuomineen parisen euroa. Jäätelöpuikot 0,30 -0,70 €
Vielä täytyy erikseen antaa kiitoksia aivan mahtaville oppaille. Tietoa löytyi mukavasti jutellen oli sitten kysymyksessä paikallinen historia tai erilaiset luonnossa tavatut eläimet/linnut.
….. Eikä sitten kalojen perässä juoksenteluakaan unohdettu....
Harmistuneena katselin muuten kaunista hiekkarantaa joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Aika kirkasta vettä ja muutenkin ihan kaunista maisemaa mutta ei oikein totutun tuntuiselta kalastuspaikasta vaikuttanut. Oli vähän kuin Yyterin tai Kalajoen hietikoilta olisi rannaltaonkimista pyrkinyt harjoittamaan. Kalamiehiäkään ei näkynyt.
Mutta sitten.. Vaimo tuli ensimmäiseltä aamuiselta juoksulenkintään ja kertoi nähneensä kalamiehiä siellä runsaan kilometrin päässä hotellistamme. Siitä paikasta uistinlaatikko reppuun, virveli käteen ja matkaan. Paikalle päästyäni siellä olikin muutama paikallinen kaloja narraamassa. Vain yksi heitteli uistinta lopuilla olikin sitten pohja-onki käytössä.
Kokeilin siinä sitten ensin jigiä uittaa ja sen sainkin aivan pohjia pitkin vedettyä sillä merenpohjakin oli aivan pelkkää hiekkaa. Kun toivottua tulosta ei tullut niin sitten Samin kevennetty sai peliaikaa. Turhaan, aivan turhaan siellä kaloja sain narrata. Eipä tuntunut paikallisillakaan mitään kalojen saannilla juhlimista olevan. Sitten saimme katsella kuinka pohja-onkijalla vapa tärähti ja tulihan sieltä ihan oikea kalakin meidän muiden katseltavaksi. Painoa vajaa parisen kiloa ja ulkonäkö muistutti toutainta, tosin väritys oli ruskea. Siihen se meidän kaikkien kalastajien saalis sitten jäikin.
Olin jo kotona netissä katsellut mahdollisia kalapaikkoja. Muutaman kilometrin päässä olisi aallonmurtaja jossa varmaan olisi kalapaikkojakin. Matkaa sinne olisi tosin liikaa kun tuo jalka ei oikein nykyään tunnu soveltuvan kuin reilun kilometrin kävelyyn. Siispä paikallisen ”taksin”, eli tuktukin nappasin hotellin edestä ja sillä aallonmurtajalle.
Siellä olikin pari kalamiestä jo onkimassa joten sekaan vain. Jälleen ensin jigi pyytämään. Tyhjää....Paikallinen katseli onkimistani ja antoi sitten minulle kalanpaloja syötiksi. Kun en kehdannut pumminakaan olla niin annoin kalamiehelle (pyytämättä) muutaman dollarin. Saaliina hänellä oli muutama ahvenen kokoinen kala. Ei oikein minulta kalastus täälläkään tuntunut luonaavan, tyhjää sain pyytää. Eipä silti, ei täälläkään muillakaan mitään Pietarin kalansaaliista tuntunut tulevan.
Kertoivat että iltaisin kalantulo olisi huomattavasti parempaa mutta enpä taida tänne illan pimetessä tulla kun mitään valaistusta ei ole, joten aika uhkarohkeaa siellä olisi kivikossa/aallokossa seikkailla. Kaiken lisäksi varoitti kalamies jättämään reppua valvomatta.
Sitten peruutti jokin kuorma-auto sinne muutaman kymmenen metrin päähän. Samassa alkoi kuulua aika mäiske vedestä. Taisi olla joko teurastamon tai kalaliikkeen auto joka tyhjensi kuormansa sinne meidän viereemme. Paikalliset ”lokapojat” taisivat olla asialla. Vesikin muuttui täysin verensekaiseksi. Kalalokkeja lensi parveittain sinne saaliinjakoon. Eipä tuolla muuten mitään ihmeempää sotkua saisi sillä rantakivikko oli aivan täynnä taskurapuja jotka pikapikaa olisivat tuonkin kuorman laittaneet suuhunsa, mutta... heittelivät sinne mereen myöskin jätteitä avonaisissa muovisäkeissä jotka sitten jäivät sinne lillumaan.
Hieman rupesi paikka jopa lemuamaan joten katsoin että nyt tämä kalapaikka on kokeiltu. Kävelin hetken matkaa ja nappasin tuktukin jolla päristelin hotelliin.
Seuraavaksi sitten piti kokeilla josko joella olisi kaloja. Ennen lähtöä olinkin jo ”kartoittanut” noita kalapaikkoja ja muutama kilometri eteläänpäin olisi aika makean näköinen paikka jossa joen ylitse menisi silta. Lähdin sitten sinne kävelemään katsastaen ensin lähitöllä olevan joen mahdollisuudet. Ei oikein hyvältä näyttänyt joten eteenpäin. Aivan pikkujoen vieressä oli pieni putiikki jonka omistaja tuli juttelemaan nähdessäni onkivarustukseni. Keroi että hänellä on vene siellä sillan lähistöllä joten jos kiinnostaisi joella onkiminen niin voitaisiin sinne sitten huomenna aamulla lähteä. Kysyin mitä moinen maksaisi ja hinta (20 euroa) tuntui todella sopivalta. Soveimme että huomenna sitten sinne joelle.
Nappasin jälleen tuktukin ja suunnistin aluperin ajattelemaani paikkaan sillanpieleen. Paikka vaikutti ihan sopivalta.
Kävelin sitten alas kivikkoon. Ensin jälleen jigi pyytämään...varmaan ei tarvitsisi sanoa että turhaan. Sitten kokeilin pikkulippaa joka sai kiven saaliikseen ja sinne se jäikin. Kevennetty uistinkaan ei tuottanut tulosta joten laitoin seuraavaksi perhon heittopainolla varustettuna pyytämään. Paikallinen asukas tuli siihen ja jälleen sama neuvo. Illalla, illalla täältä kalaa saa. Varoitti sitten vielä että nämä kivet, joiden päällä istuin, eivät kovinkaan tukevasti ole joten sortumisvaara on aika suuri. No, tuon olin kyllä jo huomannutkin.
Käväisin sitten pari koulupoikaakin touhuani seuraamassa. Ikävä kyllä mitään järisyttävää kalantuloa ei heille ollut näyttää, joten tyhjänpyytäminen sai jatkoa. Lähdin sitten kävelemään pois kun huomasin paikallisen kalamiehen sinne ilmestyvän. Veneellä oli liikenteessä mutta sen ajan kuin seurasin ei kaloja tullut.
Nappasin jälleen tuk tukin ja ajattelin että ehkä huomenna.
Aamulla varhain sitten laukkukauppiaan luokse josta matka jatkoi Maican kotiin. Siellä sitten ensin juotiin teetä, juteltiin niitä näitä ja katseltiin valokuvia. Rantaan mentyämme huomasin että ”vene” ei oikein ollut sen laatuinen kuin olin kuvitellut. Ei silti, ei minua tuollainenkaan ”vene” mitenkään haitannut, mukava siinä keskellä oli istua. ”Venehän” oli kahdesta pontoonista tehty jossa keskellä oli sitten lautantapainen isuinosasto.
Vieherasiasta sitten valikoitui meille molemmille jigit käyttöön. Olin ottanut mukaani molemmat kalastussetit joten meille kahdelle olikin sitten pyyntivälineet, yhden hoitaessa veneen melomisen. Kolmisen tuntia siellä pommitimme joensuistoa ja tulos oli ”taattua” laatua, ei nypyäkään. Kyllä siellä silti kalaa olisi ollut, omin silmin tuli nähtyä miten jokin minulle outo iso lintu sieltä kalan nappasi kynsiinsä. Olihan siellä joen suistossa sitten oikein ...pienoinen kahvila, aalloilla keinuva..... Oli ninittäin jokin paikallinen yrittäjä lastannut veneensä juomilla ja pikkupurtavalla ja ankkuroinut sen sinne väylän viereen.
Matkasimme sitten mangrove rämeikköön. Siellä tuli sitten pongattua muutama kaimaani sekä yksi lähes kolmemetrinen krokotiili. Ei taitaisi oikein uimapaikkana olla suosiossa. Mietein miten paksua siimaa lainkaan pitäisikään olla josko tuollainen uistimeen kävisi. Annoin sitten veneen soutajalle lähtiessäni kunnon nipun paikallisia seteleitä, varmaan hänellä on niille todella käyttöä.
Vaimo kertoi jälleen kalamiehiä nähneensä, nyt aivan hotellin edustalla. Pikapikaa sinne joukkoon tummaan. Jigiä tietenkin jälleen ensin kaloille tarjosin mutta onneksi yksi paikallinen näytti minulle että katkarapu olisi se ainoa oikea syötti. Antoi sitten minulle muutaman katkaravun joten pääsin sitten oikein tositoimiin. Oli saanut jo parisen kappaletta barracuda kalaa joten kyllä niitä siellä juuri nyt olisi. Annoin kalamiehelle pari dollaria ja varmaan olimme molemmat kauppaan tyytyväisiä. Varoitteli kahlaamaan kovin syvälle, eikä syyttä. Aallokko oli aika korkeaa ja rannalla oli varoitukset voimakkaasta merivirrasta. Virtaus olikin sitä luokkaa että tuntui kuin olisi ollut koskella kalassa mutta tässä tapauksessa virta olisi vienyt avomerelle.
Hetken päästä vapani niiasikin oikein syvään. Vihdoinkin kala oli kiinni. Mikään tonnikala ei tuntunut olevan mutta ei nyt mikään särkikään. Väsyttelin ensimmäistä kalaani ja ei varmaan tarvitse edes sanoa miten tyytyväinen olotilani oli. Sain kalan sitten vedetyksi hietikolle ja katselin outoa ilmestystä. Manta se on, sanoi kalakaveri, Upul nimeltään. Rausku taitaisi olla oikeampi nimitys. Jees jees nyt on sitten kuparinen rikki joten tästä se alkaa.
Annoin kalan Upulille ja jatkoin nyt sitten aivan eri mielellä paikan pommittamisen. Vartin kuluttua paukahti jo huomattavasti vauraampi kala kiinni. Tätä iloa kesti vain kymmenisen sekuntia kunnes.... siima poikki. Eipä tuosta mitään tuhkaa tarvinnut päälle sirotella eikä vaatteita repiä, mutta päätin sitten että illalla hotellishuoneessa teen itselleni muutaman kunnon perukkeen, valmiiksi, mukanani olevasti perukelangasta. Vaimokin käväisi siinä rannalla ja sanoinkin hänelle että hakee mukaan ottamani keittiöveitset ja annoin ne sitten Upulille. Itselläni on tapana ”kierrättää” kaikki itselleni tarpeettomaksi jääneitä tavaroita, kuten nyt tässä tapauksessakin, kun vaimo oli ostanut uuden sarjan keittiöveitsiä joten vanhan sarjan olin ottanut mukaani.
Seuraavana päivänä sitten lähikaupungista ostoksilla ollessamme käväisin kalakauppiaan juttusilla ja ostin pienen rasiallisen noita katkarapuja. Nyt kun olin jo hieman jyvällä miten täällä pitää kalastaa niin olihan se hyvä olla omavarainen. Illalla sitten olinkin jo jälleen meren rannassa kalastamassa.
Turhaan en ollutkaan sillä jälleen tuli rausku saaliiksi. Nyt olikin jo hieman vauraampi ja voimakkaampi. Sain kuitenkin kalan hietikolle mutta valokuvaa en siitä saanut. Varusteenani kun olikin vain virveli, uimahousut jalassa ja pieni pussi syöttejä varten joten kameraa ei sitten mihinkään saanut sopimaan. En tiedä onko ko kala myrkyllinen mutta jokatapauksessa Upul joka siihen, tuli katkaisin ensitöikseen rauskulta piikin sieltä ”hännästä” Syötävä se varmaan kuitenkin oli koska otti kalan mukaansa.
Juteltiin kalastamisesta ja kertoi että hänen veljellään olisi moottorivene jolla voitaisiin lähteä seuraavana päivänä joensuistoon kalaan. Kaloja, isojakin, siellä olisi ja hänellä olisi tiedossa laguuni jossa ei oikein muita kalamiehiä olisi. Kysyin mitä moinen hupi maksaisi ja hinnaksi saatiin sitten sovituksi 30 euroa. Ei paha, sillä rannalla olevat veneet pyysivät neljän tunnin ”tripistä” 50 -80 euroa.
Aamusella sitten kävelin rantaan josta jatkoimme matkaa tuktukilla veljen kotitaloon. Siellä sitten paikalliseen tapaan ensin juotiin teetä ja vasta sitten jatkoimme matkaa venevalkaan. Mukaan lähtikin sitten vielä pari muutakin kalamiestä joten meitä oli sitten veneessä viitisen ukkoa. Taisi ”pojilla” olla muutakin kuin kalastus mielessä sillä matkalla piti poiketa rantaravintolan kautta ja mukaan tuntui tarttuvan paikallista ”nautintoainetta” arrakkia. Menomatkalla kokeilin josko Par:n vaappu saisi kalat kiinostumaan ja vedein sitä sitten veneen perässä. Ei maittanut paikallisille kaloille.
Ajoimme sitten joen suistoalueeseen jossa laitettiin toisenlaiset kalastusvehkeet pyyntiin. No, pitihän se oikeastaan arvata että mitään jättikaloja ei oikeastaan oltukaan hakemassa sillä syötiksi laitettiin pieniä katkarapuja ja tapsisiimana oli aika ohutta monofiiliä. Saaliiksi tulikin sitten odotusten mukaisesti särjen kokoisia kaloja. Pikkuveli,Upul, naukkaili toisen kalamiehen kanssa arrakkia jota minäkin yhden pienen paukun verran maistoin. No juotavaa se oli mutta ei nyt mitään ihmeempää makunautintoa aiheuttanut. Upul tarjosi lisää Arrakkia johon sanoin nein nein josta sitten isoveli kyselemään osaanko saksaa. Sanoin että en yhtään ja jatkoin hymyillen että vaimoni puhuu saksaa ja englantia mutta minä osaan vain hyvin, hyvin heikosti englantia. Sinänsä hieman hymyilyttävää että vaimo viettää aikaa huomattavasti enemmän hotellin ympäristössä ja minä tällä hyvin heikolla englannin kielen osaamisellani kuljeskelin vähän siellä sun täällä.
Tulipahan siihen viereen oikein ammattikalastakin jolta pojat ostivat, ikäänkuin alibiksi itselleen, viitisen kalaa. Kauniita, ison ahvenen kokoisia kaloja ne olivat eikä hintakaan päätä pakottanut. Koko satsi maksoi 0,75 € joten ei tuo ammattikalastus sielläkään kovinkaa hyvää elintasoa antane.
Muutaman tunnin kuluttua päätettiin ajaa takaisin ja mukani olleesta gps: tä katsotuani sanoinkin että tuohon minun hotelliini ei olekaan kuin muutama sata metriä joten koukataan sinne ja taidankin sitten jäädä siellä pois kyydistä. Ei, ei, älä vielä jää pois sillä nyt mennään sitten sinne minun varmaan kalapaikkaani sanoi Upul. Ajoimme sitten joen yläjuoksulle, joen tullessa aikalailla kapeaksi uomaksi.
Siellä sitten heti veneen ankkuroituamme sain ensimmäisen kalan pyydystetyksi. Taisi olla jokin hyvänmakuinen kala sillä vanhempi velipojista tuntui sitä hyvin paljon arvostavan. Siinä sitten onniteltiin ja kala visusti talteen. Upulkin siitä riemastui, enkö minä sanonut että täällä niitä kaloja on. Saimmehan me sieltä sitten viitisen kalaa lisääkin kunnes sanoin että täytynee varmaan jo lopetella kun taitaa vaimo jo odottaa minua ja tuntuu tuo iltakin jo pimenevän.
Moottori käyntiin ja matkaan. Sitten tuli jotakin minulle täysin vieraaksi jäänyt kina veljeksien kesken. Veljeksien äänet nousivat ja kovenivat kunnes kumpikin huusi suoraa huutoa toisilleen. Meteli oli sitä luokkaa että tuntui kuin koko tienoo oli muista äänistä hiljentynyt. Yht´äkkiä Upul ryntäsi keulasta ohitseni isoveljen eteen posket punaisena. Isovelikin sitten sai punaa poskilleen ja..... eikun lyömiset käyntiin. Meno oli kuin pooohjalaisissa häissä, tosin mitään kättäpidempää ei ollut käytössä. Ei edes moottoria sammutettu kun veljekset mätki toisiaan turpaan. Vene tietetenkin vauhdillä mangrovepusikkoon ja tappelupukarit laidan yli veteen. Eipä vesi kylmää ollut eikä tunteita kovinkaan paljoa lauhduttanut sillä ottelu jatkoi vielä vedessäkin.
Nou proplem, sanoivat toiset minulle. No, en minä tuosta sen ihmeemmin hätkähtänytkään. Veljekset siinä sitten hieman rauhoittuivat ja vedettiin ”pojat” vedestä takaisin veneeseen. Vähän tuntui vielä olevan suukopua mutta matkaan kuitenkin päästiin. Tosin ”hieman” oli hommia saada vene takaisin uomaan, aika piukasti olimme rantautuneet mangroverämeikköön. Isoveli vielä herrmostuneena yritti väkisin moottorilla venettä kääntää, mutta eihän se mihinkään kääntynyt kun ankkuri oli lentänyt keulasta veteen ja juuttunut sinne puiden juuriin. Toisen veljeksen kännykkäni oli (onneksi) pudonnut veneen pohjalle hajoten muutamaan kappaleeseen, joten yritimme sitä sitten kasata alkuperäiseen muotoonsa. Nokialainen näkyi olevan.
Pirkutti, kun piti ottaa valokuvia noista aika omituisen näköisistä kaloista mutta enpä ruvennut kameraa enää esille kaivamaan. Vaimoväki oli meitä rannassa vastassa, olivat varmaan kuulleet veneessä käydyn ”keskustelun”. Hyvästelin isoveljen ja jatkoin Upulin kanssa matkaa. Upul siinä sitten puhumaan että tarvitsisi hieman rahaa jotta voisi huomiseksi hankkia kalansyöttejä. Ei, ei nyt mitään rahaa kun en edes tiedä tulenko huomenna kalaan. Arvasin kyllä että viinahammasta jäi hieman kolottamaan joten se siitä syöttien hankkimisesta. Upul jäi sitten sinne seisoskelemaan ja minä tallustelin iltapimeässä paljain jaloin kävellen hotelliin. Eipä taida ihan jokainen turisti moistakaan kokea.
Nyt kun tuo jokikalastuksin oli tullut koetuksi niin loppuajan sitten käytinkin vain merikalastukseen. Rannalla oli yksi viime reissussa mukana ollut ja ehdotti merelle menoa veljensä omistamalla veneellä. Kertoi vielä ettänyt olisi sitten vain kalastuksesta kysymys ja mitään juomista ei harrastettaisi. Kovin tuntuu hassulta että kaikilla rannallanotkuvilla on veli jolla on vene. Haittakohan tuo vaikka olisikin vain velipuoli tai kumminkaima, kunhan hinnoista sovitaan. Kolmen/neljän tunnin merikalastus tulisi maksamaan 30 euroa joten kättä päälle ja huomisaamuna merelle.
Aamulla sitten tallustelin rantaan ja sieltä veneeseen. Veneen nokka ei suuntautunutkaan merelle vaan joelle lähdettiin. No voihan perhana ajattelin itsekseni, kyllähän tämä joki on jo nähty. Haettiinkin vain ankkuri yhdestä toisesta veneestä ja sitten takaisin merellepäin. Matkalla pysättiin ja tiheähavaksella haavilla koukattiin syötiksi rannasta katkarapuja. Toivat pojat minulle sitten jonkilaisen isohkon kookoksen näköisen jota hieman kääntelin ja katseli. Avasin puukolla sitä hieman ja tuntui jotakin nestettä tulevan. Päätin varovsati maistaa miltä tuo maistuisi. Sylkäsin pois, näinhän sitä vatsatautia saa ihan oma-aloitteisesti itselleen. Pojat sanoivat että ihan hyvää kunhan keittää sen sisustan. Sitten ajoimme lähes hotellin edustalle hieman siinä olevan karikon edustalle ja rupesimme kalastamaan. Minulla ja venemiehellä oli heittovarustus ja eilinen kalakaveri Cimon, heitteli siimaa käsin.
Ei mennyt kummoistakaan aikaa kun jo oli kala venemiehen syötissä kiinni. Oli kuin kotimaan meritaimenta olisi ollut pyytämässä. Kala teki mahdottoman korkeita hyppyjä heti kun tarttui kiinni. Voimaakin tuntui olevan aivan riittävästi joten mitään suoraan veneeseen vetoa ei voinut ajatella. Kysyin mitä kaloja nuo ovat... Barracuda... Niitä ne ovat. Olin kyllä kuullut moisista kaloista mutta ennen en ollut edes nähnyt niitä. Kyllä olivat maineensa veroisia taistelijoita. Nuo kalat joita saimme painoivat parisen kiloa, ehkä hieman yli. Miltähän mahtaisi tuntua josko tuollainen kymppikiloinenki barracuda nappaisi, olisi siinä tekemistä.
Voi itku, kyllä harmitti kun en aiemmin tätäkään kalapaikkaa osannut etsiä. Olin kyllä kysellyt syvänmerenkalastuksen mahdollisuudesta mutta kun ketään toista kalamiestä en mukaani saanut niin yksin ei oikein arvannut merelle lähteä. Pyysivät 100 – 200 euroa reissusta ja kun en oikein arvannut luottaa siihen minkälaatuinen moinen reissu/vene olisi niin ei siksi ollut järkeä yksin venettä vuokrata. Olin oppaalle kyllä sanonut että mikäli löytyisi joku joka olisi halukas lähtemään syvänmerenkalastukseen niin minusta saisi kaverin ihan koska tahansa. Olihan opaskirjassakin maininta syvänmerenkalastuksen mahdollisuudesta mutta paikallinen agentti ei kuulemma sitä kuitenkaan itse järjestä. Olisihan se kokemus ollut mutta kyllähän tämäkin aivan loistavaa ajanvietettä oli.
Kaloja saimmekin sitten kymmenkunta, ja mukaan mahtui jopa kaksoistärppikin. Olihan loistava reissu kaiken vaivannäön jälkeen.
Rantaan tullessamme sovimme heti uudesta kalastusreissusta joten nyt tämä lomamatka oli juuri sitä mitä itse olinkin tältä reissulta odottanut.
Seuraavaan reissuun saimme sitten vielä yhden paikallisen kalamiehen mukaamme. Otin sitten mukaani molemmat virvelisetit joten paikalliset saivat vuorotellen sillä toisella onkia, venemiehellähän olikin virveli omasta takaa. Olin edellisellä reissulla kysellyt onko pojilla isompia koukkuja kun omani tuntuivat olevan liian pienikokoisia. Nyt sain sitten tarpeeksi järeän koukun joka oli lisäksi sidottu teräsperukkeeseen. Teräsperuke tosin oli hieman rispaantunut ja menihän se poikki kun kunnon kokoinen barracuda iski onkeeni. Hieman harmitti että en sitten laittanut sitä omaa perukettani siihen isompaan koukkuun. No, saahan sitä jossitella jos jossittelemaan alkaa.
Nyt olikin sitten useampia venekuntia siinä kalapaikassa ,en mitään kehu, mutta kyllä meidän veneemme niitä kaloja eniten sai. Juu, kyllä, sain jälleen ihan itsekin barracudan. Koska oli toiseksi viimenen lomapäiväni niin annoin kalastuksen lopuksi sille ilman virveliä kalastavalle mukavalle Cimonille oman settini. Shimano BX 8 000, jäykällä vetovavalla ja 200 metriä PP:tä 0.36 mm. paksuisena varustettuna, varmaan palvelee vielä hetken aikaa sillä kalastavaa.
Viimeisenä lomapäivänä, kun hotellista lähtö olisi jo kymmenen aikaan, vaimo meni vielä aamulla juoksulenkilleen. Oli siellä kilometrin päässä nähnyt kolme paikallista kalamiestä jotka olivat kyselleet lähteekö isäntä tänään kalalle. Juu, en nyt sentään niiiiin hyvää seuraa ollut vaan varmaan hieman oli ”pojilla” mielessä josko vielä saisi sponsorin kalareissulle.
Täytyy sanoa että nyt on sitten lomapaikka jonne aivan varmasti tahtoisin vielä uudelleen palata. Vielä kun löytäisi jonkin kalamiehen sinne kaveriksi niin johan aika menisi kuin siivillä. Vaimollekin sanoin että onhan se aivan sama ottaako sitä aurinkoa hotellin uima-altaan vieressä tai sitten siinä merellä.
