
Fidži (englanniksi Fiji) sijaitsee Oseaniassa eteläisellä Tyynellämerellä. Fidži on australialaisten ja uusiseelantilaisten suosittu lomakohde ja myös maailmanympärimatkalaisille sopiva välietappi Australian tai Uuden Seelannin ja Pohjois-Amerikan välillä. Fidži sijaitsee kolmasosamatkassa Uudesta-Seelannista Havaijille matkatessa. Lento Fidžiltä Havaijille kestään noin 9 h ja Australiaan 4,5 h.
Viti Levu on suurin saari, jolla sijaitsee pääkaupunki Suva ja turismihubi Nadi, johon saapuvat kansainväliset lennot. Nadissa ei ole paratiisirantoja, joten saarihyppelyt esim. Yasawa-saaristossa ovat turistien keskuudessa suosittuja. Toiseksi suurin saari on Vanua Levu ja kolmanneksi suurin Taveuni, asuttuja saaria on toistasataa. Fidži on kuuluisa koralliriutoistaan.
Entisenä Britannian hallintoalueena saarilla puhutaan yleisesti myös englantia. Fidži on itsenäinen valtio vuodesta 1970 lähtien. Itsenäisyyden aikana on tapahtunut neljä vallankaappausta, viimeisimmän v. 2006 jälkeen Fidžin jäsenyys Kansainyhteisössä jäädytettiin.

Paras vuodenaika vierailla Fidžillä on Lonely Planetin mukaan kuiva kausi toukokuusta lokakuuhun. Keskilämpötila on 25 astetta, joulu-tammikuussa voi olla yli 30 astetta ja heinä-elokuussa 18 astetta. Kostean kauden, marras-huhtikuu, aikana kannattaa suunnata vähäsateisiin Mamanucan ja Yasawan saariryhmiin. Suomalaiset eivät tarvitse viisumia Fidžille, maahantulon yhteydessä saa oleskeluluvan neljäksi kuukaudeksi.
Fidži on hintatasoltaan edullinen moniin muihin Tyynenmeren kohteisiin, esim. Tahitiin, verrattuna. Myös budjettimatkailijoille löytyy edullista majoitusta alle 20 e hintaluokasta lähtien. LP:n mukaan budjettimatkailija tulisi toimeen 60-90 USD:llä päivässä, mutta saaristokierrokset saattavat tulla kalliiksi.
Fidžin asukasluku on vähän alle miljoonan. Suurimmat uskonnot ovat kristinusko (53 %) ja hindulaisuus (34 %), muslimeja väestöstä on 7 % ja muita uskontoja kannattavia 5 %, uskonnottomia on erittäin vähän eli 0,3 %. Kristinuskoa edustavat metodistit (35 % koko väestöstä), helluntailaiset (11 %), roomalaiskatoliset (7 %) ja adventistit (6 %).
Fidžillä on kuvattu elokuvat Sininen laguuni ja Cast Away - tuuliajolla.
Kymmenen uutisten Urpo Martikainen:
Fidžillä olemme käyneet neljä tai viisi kertaa. Se on hyvä, halpa ja turvallinen paikka, josta löytyy aina uusia kohteita ja nähtävää itse paikalla, summaa Upi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fidži
http://wikitravel.org/en/Fiji
http://www.lonelyplanet.com/fiji
http://www.lonelyplanet.com/thorntree/forum.jspa?forumID=20&keywordid=165
http://www.tripadvisor.com/ShowForum-g294331-i883-Fiji.html
http://www.awesomefiji.com saarihyppelyt
http://www.nomadsskylodge.com edullinen hotelli Nadissa
http://www.accuweather.com/en-us/fj/central-division/suva/forecast15.aspx 15 vrk sääennuste Fidžille

http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/ Made by Globe-trotter
Viimeksi muokattu: