Budapest - lyhyt matkakertomus

Keskustelu osiossa 'Eurooppa', aloittaja juhaw, 15/12/10.

  1. juhaw

    juhaw

    Liittynyt:
    15/12/10
    Nyt kun vuosi alkaa olla lopuillaan, niin voi sanoa että tämän vuoden saldo jäi kahteen lomamatkaan ulkomaille. Keväällä Kreikassa ja syksyllä Unkarissa. Unkarissa ja Budapestissa en ollut koskaan ennen käynyt, eikä ollut oikeastaan ollut mitään sen kummempia odotuksia kun matkankin varasin hetken mielijohteesta ja lähtö oli jo muutaman päivän päästä. Matkan pituus oli 4 päivää, joka on ihan sopiva aika sellaisessa pienessä "suurkaupungissa" kuin Budapest.

    Visiitillä Budapestissa olin ala-asteikäisen tyttäreni kanssa, joten kaupungin yöelämä jäi kokonaan väliin. Hotellimme oli Pestin puolella, josta oli muutaman kilometrin matka Tonavan rantaan. Oikeastaan hotellin sijainti oli aika huono, mutta Budapestin selkeän ja nopean metroverkoston avulla pääsi kyllä halvalla melkein joka puolelle kaupunkia. Pestin puolella ei oikeastaan ollut mitään sen kummempaa näkemistä, paitsi Sankarien aukio ja ehkä eläintarha. Tietysti lukuisissa pienissä putiikeissa ja ravintoloissa oli mukava vierailla.

    Vaikka oli jo lokakuu, Budapestissa oli kuitenkin päivällä vielä lämmintä, illat ja aamut olivat sen sijaan aika koleita. Kaikki tunnetuimmat ja mielenkiintoisimmat vierailupaikat sijaitsevat lähellä Tonavan rantaa ja Budan puolella kuten esimerkiksi Linnavuori (ja Budavari Labirintus), Budan linna, Gellert-vuori ja parlamenttitalo. Margit-saarelle ei jaksettu lähteä, eikä tutustumaan paremmin näyttävään parlamenttitaloon. Myös kuuluisat Budapestin kylpylät jätettiin väliin, joka vähän harmittaa näin jälkikäteen.

    Unkarissa syöminen ja esim. alkoholi on halpaa ja hyviä ruokapaikkoja löytyy sieltä täältä. Kannattaa kuitenkin ehkä välttää esim. kauppahallin lähellä ja keskeisimmissä turistipaikoissa olevia ravintoloita, niissä kun voi helposti joutua maksamaan järkyttäviä summia pienestä ateriasta. Budapestin kauppahalli on muuten kooltaan ja tarjonnaltaan vähän toista luokkaa kuin esimerkiksi Helsingin vastaava.

    Oman kokemukseni mukaan unkarilaisten suhtautuminen on vähän vaihtelevaa, esimerkiksi tuliaisia ostettaessa myyjät olivat todella ystävällisiä, mutta esim. McDonaldsissa, ruokakaupassa ja taksissa suhtautuminen oli vähän nyrpeää kun asioin englanniksi. En nyt tiedä oikeastaan mistä se johtui.

    Kolmen neljän päivän reissu on ihan sopiva aika vierailla Budapestissa, siinä ajassa ehtii jo tutustua kaupunkiin, välimatkatkaan kun eivät ole suuret. Budapest oli melko neutraali kokemuksena, ei mitään ihmeellistä mutta ei pettymyskään. Tuskin kuitenkaan tulee pitkään aikaan vierailtua kaupungissa toistamiseen.

    [​IMG]
     
    1 henkilö tykkää tästä
  2. reissuesa

    reissuesa Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    23/11/10
    Sijainti:
    Nokia
  3. Manta65

    Manta65

    Liittynyt:
    14/12/10
    Näistä kuvista tuli haikea olo, meille Budapest oli kerrassaan hieno kokemus. Ehkä siksi, että samalla juhlimme siellä pitkää avioliittoamme. Ruoka oli erinomaisen hyvää, kaupungilla oli helppo liikkua ja nähtävääkin riitti. Varoitukset ylihintaisista takseista on syystä ottaa tosissaan; sen kerran kun nappasimme hieman epämääräisen taksin kadulta saimme maksaa siitä aika ruhtinaallisesti.
     
  4. juhaw

    juhaw

    Liittynyt:
    15/12/10
    Se miten jonkin lomakohteen kokee on aika yksilöllistä ja voi riippua paljon esim. elämäntilanteesta ja sen hetkisistä fiiliksistä. Itse olin esimerkiksi Thaimaassa ensimmäisen (ja tällä hetkellä ainoan) kerran yli 10 vuotta sitten (Bangkok + Phuket) ja kokemuksena tämä matka oli järisyttävän hieno, vaikka salmonellan sieltä sainkin mukaani.

    Budapest oli ihan ok, mutta se olisi siis voinut olla paljon parempikin kokemus esimerkiksi kesällä ja vaikka koko perheen kanssa tai vaihtoehtoisesti vaikka yksin, vaikea sanoa.
     
  5. kimmot

    kimmot

    Liittynyt:
    28/12/10
    Olimme viime kesänä tuolla viikon ja täytyy myöntää että oli mukava kaupunki. Meillä oli yhtenä päivänä suomea puhuva opas joka käytti meitä mielenkiintoisissa paikoissa. Ruoka oli halpaa ja hyvää. Ihmiset olivat todella ystävällisiä johtui osittain siitä että olimme orkesterina liikkeellä.

    Oli niin hyvä reissu, että pitää vaimon kanssa käydä uudelleen.
     
  6. aino7

    aino7

    Liittynyt:
    2/1/11
    Budapest oli kaupunkina ihan kiva, mutta vilustuminen yllätti siellä pahemman kerran mikä verotti kaupungista saatavaa nautintoa. Kuumessa kun ei ole niin kuva tutkia paikkoja. Parhaiten matkalta kuitenkin on jäännyt mieleen linnan alla olleissa tunneleissa vierailu. Olimme siellä aamulla ensimmäisinä ja tunneleissa ei ollut laisinkaan muita ihmisiä liikenteessä. Kyllä hiukan jännitti :)

    Neljä päivää on mielestäni sopivan pituinen aika Budapestin matkaa varten. Menisin kyllä mielelläni uudelleen.
     

Jaa tämä sivu